Leena Krohn: Erehdys

Leena Krohn: Erehdys, 2015
Kustantaja: Teos
Kansi: Marjaana Virta
Sivuja: 155
Mistä sain kirjan: arvostelukappale






Usko minua, Beeda-kulta, eivät saksalaiset esteetikot kauneutta keksineet. Kauneus, Beeda, on luonnon perusperiaate. Se on puhtainta, pyhintä matematiikkaa. Se on totuus, joka läpäisee kaiken olevaisen. Siksi jokaista ihmistä maan päällä korventaa kauneuden jano. Kauneus on universumin pysyvin ominaisuus, se toistuu atomeissa ja galakseissa, luvuissa ja suhteissa ja siinä tavassa, millä puu kasvaa. (S. 40.)

Leena Krohnin Erehdys on minulle vuoden odotetuin kirja. Hotel Sapiens kaksi vuotta sitten oli niin huima lukuelämys, että uskalsin odottaa tältä uutuudelta paljon, enkä pettynyt. Krohnin teksti on läpeensä laadukasta ja harkittua, sanat ovat juuri oikeilla kohdillaan ja silti vapaita.

Erehdyksen kehystarina uhkaa ensin viedä lukijan huomion kokonaan. Se on tarina kirjastovierailulle lupautuneesta kirjailija E:stä. Lieneekö E erehdystä koko mies, vai onko erehdystä vain hänen vierailunsa, joka on surkuhupaisaa räpistelyä alusta loppuun, oikeastaan yhtä painajaista?  Lukijaa naurattavat kirjastovirkailijan nihkeys ja paikallislehden ja yleisön hirvittävät kysymykset, joihin kirjailija yrittää vähäisillä puhelahjoillaan jotenkin reagoida.

Olisi helppo kuitata kirjailija E:n kokemukset liioitelluiksi - eivät kai ihmiset nyt noin töykeitä ole - mutta ne kuulostavatkin hyvin tutuilta. Tämän kevään Parnassossa (2/2015) julkaistiin esikoiskirjailija Tommi Kinnusen teksti, jossa hän kertoo kokemuksistaan kirjailijana elämisestä - eivätkä ne kovin kauas heitä Krohnin fiktiosta. Vastikään luin Agatha Christien pienoisromaanin Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus, jossa fiktiivinen rikoskirjailija Ariadne Oliver purkaa turhautumistaan kaikista neuvoista, joita lukijat hänelle tarjoavat. Tämä siis jo 1950-luvulla. Taiteilijan täytyy selittää ja puolustaa teoksiaan ja myydä ne omalla persoonallaan. Eikö teos voi puhua puolestaan? Eivätkö ihmiset osaa kuunnella, kun taide puhuttelee heitä?

Erehdyksessä kirjailija E lukee yleisölle otteita teoksistaan. Ne ovat kirkkaita novelleja, joilla ei ole selkeää alkua eikä loppua, mutta aivan uskomaton vaikutus. Paitsi kirjastoon kokoontuneelle yleisölle, joka ei tunnu kuuntelevan niitä ollenkaan, vaan haluaa keskustella kaikesta muusta, esimerkiksi E:n elämän erehdyksistä, joita tuntuu riittävän: - - E tuli ajatelleeksi, että onnettomuudet ja ihmeet muistuttivat kaikessa vastakohtaisuudessaan toisiaan. Toisistaan riippumattomien tapahtumaketjujen yhteisvaikutus aiheuttaa katastrofeja, mutta samanlaisia syyverkkoja on myös niiden tapahtumien taustalla, joita kutsutaan ihmeiksi. (S. 12.)

Krohn kertoo tarinoita henkilöistä, jotka tulevat hetkeksi hyvin lähellä. Henkilöihin ei kuluteta adjektiiveja, vaan he ovat kuin ne varjot, joista Valon kuvaaja -novellin päähenkilö, Beeda, ottaa kuvia. Varjot ovat siinä, ja seuraavat lukijaa. Elämä on epätäydellistä - kuin aavistus jostain, ehkä pelkkää sattumien ketjua - mutta hetken myös kaunista ja selkeää: -Varjojako? vanha valokuvaaja sanoi. Sitten minä ymmärrän. Ne syntyvät auringosta. Aurinko nekin antaa kuten se antaa kaikki värit. Jokainen kuva koostuu valoista ja varjoista. Silmätkin aurinko on antanut, sillä ilman aurinkoa kukaan ei tarvitsisi näköä. (S. 41.)

Novellit ovat teemoiltaan erilaisia, mutta ne pureutuvat nykyelämän paradokseihin. Krohn kritisoi ihmisten pinnallisuutta, vierautta, kiirettä ja itsekkyyttä - ja tälle kaikelle, omalle tyhjälle itselleen, ihmiset tavoittelevat kuolemattomuutta selfieineen. Vaikka nykymaailma vilisee kuvia, kuvatkin voivat valehdella, tai niissä voi nähdä mitä haluaa. Mikä on lopulta todellista, mikä pelkkää kuvitelmaa?: - Mikä tietoisuus? Nikolai kysyi. - Ihminen kuvittelee tietoisuutensa. Sellaista kuvitelmaa ei oikeastaan tarvita mihinkään. (S. 64.)

Novelli Retroterapeutti Käyrä on hillittömän hauska, mutta pelottava syväluotaus nykyihmisen moraaliin. Retroterapeutti Käyrä on nimittäin valmis vääntämään menneisyyden sellaiseksi, että ihmisen tekemät virheet ja jopa rikokset voidaan pyyhkiä pois kokonaan. Kun rouva Kaskas yrittää puolustaa totuutta ja historian todellisia tapahtumia, Käyrä valistaa häntä: - Ei ole historiaa, mies toisti, mutta nyt matalasti kuin haluaisi uskoutua. - Asioita vain tapahtuu solkenaan, ilman juonta, mieltä ja suuntaa, synnytän ja kuollaan, ostetaan ja myydään, naidaan ja syödään ja soditaan... Joku tuhrii merkkejä paperille, kirjoittelee omiaan ja uskottelee niitä totuuksiksi. Toiset hupsut lukevat ja uskovat. Mutta kukaan ei tiedä, mitä tapahtui todella. Se ei ollut historiaa, kaaosta se oli ja sokeaa sattumaa ja silkkaa kauhua! (S. 56.)

Erehdyksessä ei ole mitään turhaa, olennainen on siinä. Mikä ihminen oikeastaan on ja mihin hän on menossa? Krohn heittää lukijansa keskelle peruskysymyksiä, jotka tuntuvat erityisen ajankohtaisilta nyt, kun raha ratkaisee, millaiseen ihmisyyteen meillä on varaa. Mitä Krohn tarjoaa vastaukseksi ihmisen elämän tarkoituksesta? Hän ei vastaa, vaan pakottaa lukijan ajattelemaan ihan itse.

Samassa Parnassossa (2/2015), jossa Kinnunen kertoi esikoiskirjavuotensa kokemuksista, julkaistiin myös Leena Krohnin essee, jossa hän analysoi estetiikkansa perusteita muun muassa näin: Suhtauduin varhaisessa nuoruudessani moraalikysymyksiin samanlaisella välinpitämättömyydellä kuin talouteen. Nyt olen vakaasti sitä mieltä, että mikään taideteos ei voi olla merkittävä eikä kestävä, jos se propagoi vihaa, vääryyttä ja väkivaltaa. Toisin sanoen: minulle ei ole olemassa taidefilosofiaa ilman moraalifilosofiaa. Puhuttelevan esseensä Krohn lopettaa sanoihin, jotka lainasin arvioni alkuun.

Kirjailija E:n teokset, eli kirjailija Leena Krohnin novellit ovat mestarillisia. Krohnin taiteessa on universaali ulottuvuus, joka nostaa lukijan arjen yläpuolelle.


Julkaisen arvioni samanaikaisesti ystäväni Saran kanssa. Lisäksi Erehdys on luettu ainakin näissä blogeissa: Reader, why did I marry him?, Ilselä, Ullan luetut kirjat ja Kannesta kanteen.

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta!